HUS:in johdolle kirjelmä

8.6.2019

Me tehyläiset henkilöstön edustajat olemme erittäin huolestuneita hoitohenkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta

Hallituksen puheenjohtaja Ulla-Marja Urho
Toimitusjohtaja Juha Tuominen
Henkilöstöjohtaja Outi Sonkeri
Palvelussuhdepäällikkö Anne-Maria Mäkinen

 

6.6 2019

Hyvät vastaanottajat,

Me tehyläiset henkilöstön edustajat olemme erittäin huolestuneita hoitohenkilöstön riittävyydestä ja jaksamisesta. Kesäsijaisia ei ole saatu riittävästi, mikä johtaa paikoin tavanomaista suurempiin kesäsulkuihin. Varsinkin lääkeluvallisen hoitohenkilöstön määrä on pieni. Hakijapulaa on niin vakinaisiin toimiin kuin sijaisuuksiin. HUSin valtuuston asettamaa strategista avaintavoitetta ”HUS on ammatillisesti johdettu parhaiden osaajien työpaikka” seurattiin vuonna 2018 kolmella tavoitteella, joista yksikään ei toteutunut.

Palkkausjärjestelmän uudistus (TVA) vuonna 2018 ei hoitoalan osalta toteutunut hyvin oikeudenmukaisen palkkatason ja HUSin vetovoimaisuuden näkökulmasta; olemme palkkakuopassa verrattuna jäsenkuntiin sekä muihin yliopistosairaaloihin erityisesti työn vaativuuteen nähden. Hoitoalan TVA:ssa on suuria ongelmia, jotka työllistävät merkittävästi niin henkilöstön edustajia kuin työnantajan edustajia.
Edellytämme työantajalta nopeita toimia tilanteen korjaamiseksi. Esitimme paikallisneuvotteluissa yhdessä kannustimeksi ns. kesälisää, mutta tätä ei työnantaja katsonut tarkoituksenmukaiseksi.
 

HUSissa on laadittu työnantajan ja järjestöjen välisten neuvottelujen perusteella pysyväisohje 7/2017 koskien sähköistä työajanseurantaa. Neuvotteluissa on sovittu ja pysyväisohjeeseen kirjattu, että sähköinen työajanseuranta koskee kaikkia henkilöstöryhmiä.

Vs. johtajaylilääkäri Petri Bono ja hallinnollinen ylilääkäri Piia Aarnisalo tekivät päätöksen lääkärien sähköisen työajanseurannan keskeyttämisestä HYKS-alueella lukuun ottamatta Iho- ja Allergiasairaalaa ja HUSLAB-taloa v 2018. Perusteena tähän oli ongelmat koskien työajan leimaamista ja korjausten teon aiheuttamaa työmäärää esimiehille. (Huomioitavaa on, että myös hoitohenkilöstön työaikamuodossa joudutaan manuaalisia korjauksia tekemään.) Tämän jälkeen perustettiin lääkäreiden työajanseurantaa selvittelevä työryhmä, joka sai työnsä valmiiksi 2018 kesäkuussa. Tämänkään jälkeen HUSissa ei toteudu henkilöstöryhmien tasapuolinen kohtelu vaan työnantaja ei ole laajentanut sähköistä työajanseurantaa koskemaan lääkäreitä. Työnantajan päätös

asettaa yhden henkilöstöryhmän erilaiseen asemaan muihin nähden eikä yhdenvertaisuus ja tasapuolinen kohtelu toteudu (työsopimuslaki 2 luku 2§). Työnantajan toiminta asiassa on siis vastoin lainsäädäntöä ja HUSin Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelmaa. Edellytämme, että työnantaja kohtelee kaikkia ammattiryhmiä yhdenvertaisesti, tasapuolisesti ja arvostaen ja ulottaa sähköisen työajanseurannan leimauksineen kaikkiin ammattiryhmiin.
 

HUSissa noudatetaan kolmiportaista neuvottelumenettelyä; välitön neuvonpito, jatkettu välitön neuvottelu ja paikallisneuvottelut. HUSissa neuvottelumenettely on erittäin hidas. Neuvottelujen aloittaminen viivästyy usein, koska sovittuja neuvotteluajanvarauksia jää muiden asioiden alle ja neuvottelut siirtyvät eteenpäin. KVTESissa todetaan, että neuvottelut on aloitettava kolmen viikon kuluttua, siitä kun vastapuolelle on annettu kirjallinen vaatimus ja neuvottelut on käytävä ilman aiheetonta viivytystä. Tehy HUS ry edellyttää, että HUS kuntayhtymässä panostetaan riittävästi neuvottelutoimintaan ja toteutetaan se hyvässä yhteistyössä henkilöstön ja järjestöjen kanssa.

 

Reija Sjöholm                                                                                        Tehy HUS ry hallitus

Tehy HUS ry puheenjohtaja
reija.sjoholm@hus.fi