9.4 Tehy HUS jäsentiedote

24.4.2020

Poikkeusolojen neuvotteluja

Tehy HUS ry                    Jäsentiedote 9.4.2020

Hei,

Neuvottelutoiminta on jatkunut HUSissa tämän Korona-pandemian aikana aktiivisena työnantajan kanssa, mutta valitettavasti kaikissa asioissa ei ole päästy lopputulokseen, vaan osa käsittelyssä olevista asioista jäi ensi viikolle neuvoteltavaksi.

Työsopimussuhteisten siirtämisestä toiseen työpisteeseen työnantajan määräämänä on saavutettu neuvottelutulos. Noudatamme KVTESin I luku, 10 §, 1 mom. mukaista ohjeistusta, jossa työntekijä on velvollinen siirtymään tilapäisesti tehtäviin, joita hänen koulutuksensa ja työkokemuksensa huomioon ottaen voidaan pitää sopivina. Siirto voi työnantajan määräyksestä tällöin kestää enintään kahdeksan viikkoa. Uutta työsopimusta siirron ajaksi ei tehdä, mutta siirrosta täytetään lomake, joka täytetään pyydettävien tietojen osalta ja allekirjoitetaan.  Työnantaja on vastuussa työntekijän riittävästä perehdyttämisestä mahdollisiin uusiin työtehtäviin ja uuteen työpisteeseen.

Siirrettävän henkilöstön on oltava koronasairaudelle altistumisen kannalta riskiryhmään kuulumatonta. HUSin ohjeistuksen mukaisesti mm. raskaana olevia ei siirretä koronavirussuojautumista edellyttäviin työtehtäviin tai toimipaikkoihin.
Työntekijän työntekopaikan siirron aiheuttamat ylimääräiset työmatkakustannukset korvataan. Lisäksi sovimme matkustusohjeen osalta, jos julkisen liikenteen vuorot eivät kulje normaalisti pandemian aikana seuraavaa:

-    Työntekijälle, joka yleensä käyttää julkisia kulkuvälineitä, korvataan taksin tai oman auton käyttö. Kulut korvataan lähimmälle julkisen liikenteen asemalle tai pysäkille, josta julkinen liikenne liikennöi ja poimii matkustajia. Edellytyksenä korvaukseen on, että työmatka kodin ja lähimmän em. liikenneaseman tai pysäkin välillä on vähintään kolme kilometriä, tai kodin ja työpaikan välimatka on yli kolme kilometriä. Työntekijälle voidaan joko antaa taksikortti etukäteen tai korvata matkasta aiheutuneet kulut kuittia vastaan. Asiasta tulee sopia etukäteen esimiehen kanssa.

Olemme nostaneet useampaan kertaan neuvotteluissa esiin Meilahden alueen pysäköintiongelman, mutta työnantaja ei ole tullut vastaan esitykseemme pysäköinnin maksullisuuden vapauttamisesta tämän pandemiakauden ajaksi, vaan myöntyi ainoastaan siihen, että muiden HUS-alueiden pysäköintilupa käy Meilahden ulkoparkkipaikoilla. Olemme myös esittäneet, että parkkihalli P1 otettaisiin henkilökunnan käyttöön ja tätä työnantaja lupasi viedä eteenpäin.

Tietoomme on saatettu, että useilla alueilla on henkilökuntaa ja mm. osastonhoitajia velvoitettu olemaan varalla ja työnantajan tavoitettavissa säännöllisen työajan ulkopuolella tai lomalla ollessaan. Jos työntekijän edellytetään olevan työnantajan tavoitettavissa vapaa-ajallaan, on kyseessä varallaolo ja siitä kuuluu maksaa KVTESin mukainen varallaolokorvaus. Esimerkiksi Porvoon sairaalassa on otettu käyttöön vapaamuotoinen varallaolo vapaaehtoisuuteen pohjautuen. Porvoossa osastonhoitajat ovat varalla arkisin klo 16-21 ja viikonloppuisin klo 9-21. Varallaolosta heille maksetaan KVTESin mukaisesti rahakorvauksena 30 % tuntipalkasta. Varallaolosta käytiin yhtymätason neuvottelu, mutta työnantaja ei nähnyt tarvetta osastonhoitajien viikonloppu- tai iltavarallaoloon. Siten yhtymähallinnon päätöksen mukaisesti ei osastonhoitajien tai apulaisosastonhoitajien varallaololle ole tarvetta, joten osastonhoitajat/apulaisosastonhoitajat, älkää suostuko olemaan varalla ilman KVTESin mukaista varallaolokorvausta!

Tämän Korona-pandemian aikana työnantaja on ryhtynyt keräämään päivittäin tietoa Korona-virukselle altistuneesta tai Covid19-sairastuneesta henkilökunnasta. Henkilötietolaki kuitenkin edellyttää, että työntekijöiden arkaluontoisten terveystietojen käsittely on kielletty. Arkaluontoisia tietoja ovat esim. henkilön terveydentila tai sairaus. Tämän vuoksi ei lähiesimies saa kertoa Korona-virukselle altistuneiden tai Covid19-sairastuneiden määrää yksikössään, jos on mahdollista, että työntekijän henkilöllisyys tästä tiedosta selviää. Työnantaja tulee tarkentamaan ohjeistusta raportoinnista.

Näistä asioista on vielä neuvottelut kesken:
-    korvaus ylimääräisen työvuoron ottamista, ylimääräisen varallaolovuoron ottamisesta tai korvaus vuoronvaihdosta työnantajan pyynnöstä
-    ylimääräisen korvauksen maksamiseen ns. etulinjan työntekijöille
-    yleistyöajassa olevien ruokailun sisällyttäminen työaikaan
-    työaikapankkisopimuksen soveltamisesta (irtisanomisaika 3kk, työntekijä haluaisi nyt tehdä ylitöitä ja nämä maksuun eikä pankkiin)

Oikein rauhallista pääsiäistä teille kaikille!

Reija Sjöholm            Tehy Hus hallitus
Tehy HUS puheenjohtaja